PITKÄAIKAINEN TUTKIMUS E-SAVUKKEISTAKun e-savukkeet voittoisasti tulivat maailmanlaajuisille markkinoille aiheutti se vakavia tappioita Tupakkayhtiöille samaan aikaan kun ihmiset pääsivät eroon tupakka-addiktiostaan. Tämä herätti kysymyksen: kuinka e-savuke vaikuttaa ihmisen elimistöön jatkuvassa käytössä.
Pitkäaikaisia tutkimuksia on on tehty Bostonissa. Vuoden 2010 lopussa Bostonin yliopiston kansanterveydenlaitoksen tutkijat julkistivat pitkäaikaisen tutkimustensa tulokset. Tutkijaryhmää johti kuuluisa professori Michael Siegel, jolla oli tutkimusten alussa vain yksi kysymys: voiko e-savuke auttaa ihmisiä jättämään tavalliset tupakat ja lopettaa tupakoinnin. Bostonin yliopiston tutkimukset käsittivät lukuisia tutkimuksia jotka kohdistuivat e-liikkeiden vakituisiin asiakkaisiin, kuin myös niiden keskuudessa jotka kokeilivat e-savuketta ensi kertaa. Työn tulokset julkistettiin ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa lehdessä "Journal of Preventive Medicine" otsikolla "Elektroniset savukkeet tupakointihimon lievittäjinä - strategiana tupakoinnin kontrolloimisessa: askel eteenpäin vai aikaisempien virheiden toistoa?" Tutkimuksesta saatiin seuraavia tuloksia: Tutkimusryhmän johtaja professori Michael Siegel sanoi, että hän on varma, että käyttämällä e-savuketta voi tupakoitsija päästä eroon tupakasta. Hän sanoi myös tutkimuksen jatkuvan edelleen laajassa mittakaavassa.
|













